Avoimet Kylät verkossa -päivä innosti kylät digiloikkaan — lähes 600 päivitystä verkkoon!

Avoimet kylät -päivä järjestettiin lauantaina 13.6. valtakunnallisesti kuudetta kertaa. Tapahtumaan osallistui yhteensä 598 kyläkohdetta. Tämän lisäksi monet yksityishenkilöt julkaisivat somesisältöjä tunnisteella #avoimetkylät.

— Koronakriisistä toipuvassa maassamme kylät ja korttelit osoittivat digitaitonsa, nopean oppimis- ja sopeutumiskykynsä sekä Suomen kartalle ladattujen materiaalien kautta uskomattoman monipuolisuutensa ja elinvoimansa, kertoo Suomen Kylien puheenjohtaja Petri Rinne.

Suomen Kylien somekanavien näkyvyys ponnahti tempauksen avulla täysin uusiin ennätyksiin. Avoimet kylät verkossa -kartta tavoitti pelkästään Suomen Kylät ry:n Facebookissa yli 60 000 henkilöä. Myös Instagramissa ja muissa somekanavissa #avoimetkylät-tunnistetta jaettiin ahkerasti. Päivän tavoitteena oli kertoa laajemmalle yleisölle, että kylillä ja niiden lähiliikuntapaikoilla on tilaa uusille tulijoille.

— Korona-aika on haastanut perinteistä keskittämisajattelua, ja nyt jos koskaan on maaseudun ja entistä paremman elämänlaadun momentum, kommentoi Rinne.

Päivän yhtenä teemana oli ulkoilu ja lähiliikuntapaikat, joten kylät julkaisivat yhteensä 235 ulkoilupaikkaa kartalle. Näistä 52 reittiä julkaistiin Nomadi-mobiilisovellukseen. Tapahtuman kartta pysyy edelleen www.avoimetkylat.fi -sivustolla nähtävillä ja kyliin voi tutustua kartan kautta myös jatkossa.

Neljän maakunnan kyläralli

Avoimet Kylät verkossa -päivänä julkaistiin myös Kyläralli-mobiilipeli 2020. Kyläralli on kaikille avoin ja sen voi käydä kiertämässä täysin etänä Uudellamaalla, Satakunnassa, Päijät-Hämeessä ja Lapissa. Kyläralliin voi tutustua www.kylaralli.fi -sivustolla.

Avoimet Kylät tapahtuma järjestetään seuraavan kerran lauantaina 12.6.2021.

Avoimet Kylät verkossa & Uudenmaan kyläralli 13.6.

Haluatteko päästä tutustumaan uusmaalaisiin kyliin hauskalla tavalla?  Se on mahdollista lauantaina 13.6, kun Kylärallin etäversio aukeaa Avoimet Kylät -päivänä. Kylärallin avulla pääsee virtuaalikierrokselle kyliin ja kaupunginosiin helposti, vaikka kotisohvalta käsin.

Uudenmaan Kylärallissa on mukana 16 kylää ja erikoiskokeita pääsee kiertämään ActionTrack -sovelluksen avulla, jonka voi jo valmiiksi ladata puhelimeen. Kyläralli kannattaa kokea yhdessä esimerkiksi perheen tai kavereiden kanssa. Omalle tiimille voi keksiä nimen ja peliin kannattaa heittäytyä rennolla mielellä.

Erikoiskokeiden sisällöt ovat kylien käsialaa ja ne koostuvat visailuista. Oikeista vastuksista saa kerättyä pisteitä ja palkintoja on tarjolla paikallisilta yrityksiltä. Kylärallin aloituskoodi ja ajo-ohjeet löytyvät starttipäivänä klo 12.00 sivulta https://www.uudenmaankylat.fi/kylaralli/

Kylärallin tiimoilta pääsette tutustumaan kyyliin myös Satakunnassa, Päijät-Hämeessä sekä Lapissa. Etäversion avulla lähimatkailu on päästötöntä ja helppoa ja seikkailulle kyliin kannattaa varata hyvät eväät ja iloista mieltä. Pelata voin parin viikon ajan, joten kaikkia Kyläralleja ei tarvitse kurvailla samana päivänä. https://kylaralli.fi/

SILMU-kylät alueelta ovat tänä vuonna mukana seuraavat kylät, joko Kylärallin erikoiskokeilla tai digitaalisella materiaalilla: Huuvari-Särkijärvi, Kimonkylä, Heikinkylä, Harsböle/Labby, Ohkola, Kulloo, Kantele sekä Pukkila kk/Naarkoski. Avoimet Kylät -päivänä on tarjolla monipuolista sähköistä materiaalia kylien ja kaupunginosien tuottamana koko maasta, joten kannattaa kurkata päivän koko tarjonta osoitteesta https://avoimetkylat.fi/

Uudenmaan kyläralli pelataan tänä vuonna verkossa

Etäkyläralli on uudenlainen tapa matkailla maaseudulla ja nauttia päivästä kylillä leikkimielisen kylävisailun merkeissä. Kisassa matkataan Uudenmaan kylissä kotisohvalta ja luvassa on hauskoja sekä haasteellisia erikoiskokeita. Lähtö on lauantaina 13.6. kello 12.00 ja hyviä palkintoja arvotaan kaikkien osallistujien kesken rallin päätyttyä. Joukkueita ohjaa virtuaalireitillä maksuton Action track -pelisovellus.

Tänä vuonna Uudenmaan Etäkylärallin toteuttavat Uudenmaan Kylät ry ja SILMU-kylät yhdessä ja nyt etsimme kyliä mukaan järjestämään virtuaalisia erikoiskokeita. Osallistuminen on tänä vuonna erityisen helppoa koska tarvitaan vain muutama omaan kylään liittyvä kysymys neljällä vastausvaihtoehdolla. Mikä olisi teidän kylälle sopiva visailun aihe – luontokohteet, ulkoilualueet, kylän palvelut, alueen historia, kulttuuri vai kylätalon vaiheet?

Jos kiinnostuit Etäkylärallin järjestämisestä niin ota yhteyttä ja ilmoittaudu mukaan viimeistään 18.5. (ilmoittautumisaikaa on jatkettu). Mukaan mahtuu tänä vuonna kymmenkunta kylää, joten toimi nopeasti.

Lisätietoja:

Uudenmaan Kylät ry, Anu Nilsson, kyläasiamies, 050 524 9189, kylaasiamies@uudenmaankylat.fi

SILMU-kylät, Li-Marie Santala, kyläneuvoja, 040 158 8038, li-marie.santala@silmu.info

 

Kylärallia kokeiltiin myös Uudellamaalla vuonna 2019

Kyläralli-konsepti pilotoitiin vuonna 2019 Kymenlaakson Kylät ry:n, Päijänne-Leader ry:n ja Uudenmaan Kylät ry:n toteuttamassa hankkeessa, jossa Kyläralli-tapahtumakokonaisuus toteutettiin Avoimet Kylät-päivänä sekä tuotettiin kaksikielinen Kyläralli-käsikirja. Kyläralli-käsikirjan avulla tapahtuma voidaan järjestää tulevaisuudessa laajemmallakin alueella ilman, että taustalla toimii suurempaa vastuuorganisaatiota.

Tutustu viime vuoden ralliin osoitteessa www.kylaralli.fi/uusimaa ja kurkkaa käsikirjaa täältä: www.kylaralli.fi.