Lähde mukaan lähiruokatrendin aallonharjalle ja ryhdy Lähiruokapäivän järjestäjäksi!

Valtakunnallista Lähiruokapäivää vietetään jälleen lauantaina 10.9.2022. Ilmoittautuminen Lähiruokapäivän tapahtuman järjestäjäksi on avoinna tapahtumapäivään saakka.

Järjestäjäksi ovat tervetulleita niin lähiruuan ystävät kuin rautaiset ammattilaiset. Mukaan toivotaan ruoantuottajia, tiloja, puutarhoja, elintarvikkeiden jatkojalostajia, matkailu- ja elämysalan ammattilaisia sekä yhdistyskentän koko kirjoa Martoista metsästysseuroihin ja kyläyhdistyksiin.

Lähiruokapäivä on tilaisuus tehdä työtänne, tuotteitanne ja tilojanne tutuksi ihmisille lähellä ja kauempanakin! Oman Lähiruokapäivän tapahtuman voi järjestää yksin tai yhdessä vaikka naapurin kanssa. Lähiruokapäivään osallistuvat kohteet voivat pitää ns. avoimet ovet, myydä tuotteitaan sekä järjestää halutessaan vierailijoille oheisohjelmaa – vain mielikuvitus on rajana!

Lisätietoja ja materiaalia https://ostatilalta.fi/

Tule mukaan juhlimaan maaseutua elokuussa

LOKAALI on valtakunnallinen paikalliskehittäjien juhla ja tänä vuonna se järjestetään jo 35. kerran. Tällä kertaa Lappeenrannan Rauhassa 26.–28.8.

Viikonlopun mittaiseen tapahtumaa kuuluu retkiä todella mielenkiintoisiin kohteisiin (mm. Saimaan tunnelmaa tai Imatran koski). Voi osallistua mielenkiintoisiin työpajoihin tai kuunnella luentoja kuten Kylillä nuoret puikoissa – Miltä maaseudun tulevaisuus näyttää?

Suomen Kylät ry järjestää Saimaan Arenalla 25-vuotisjuhlagaalan lauantaina. Juhlavassa tilaisuudessa jaetaan palkinnot valtakunnallisen Vuoden kylä -kilpailun voittajalle Raution kylälle sekä kunniamaininnan saaneille Bromarvin ja Lastusten kylille. Lisäksi palkitaan kylätoiminnan tiennäyttäjiä, vuoden maaseututoimija, vuoden nuori paikallistoimija ja vuoden maaseutukasvo. Ilta huipentuu Osmo’s Cosmos -yhtyeen esiintymiseen.

Tapahtuman verkkosivut ja ilmoittautuminen: https://www.saimaalokaali.fi/

Ilmoittaudu 27.6. mennessä niin saat osallistumismaksut ennakkohintaan. Jokainen varaa majoittumisen itse.

Sakari Tähkäpää Nummisten kylältä on Vuoden kyläteko -palkinnon saaja

Vuoden kyläteko -palkinnon saajaksi valikoitui hyvien ehdokkaiden joukosta Sakari Tähkäpää Nummisten kylältä Mäntsälässä. Perustelut valinnalle on että Sakari Tähkäpää on tehnyt paikallista kehittämistä kaikkien asukkaiden hyväksi ja tällä tavalla parantanut kylän yhteisöllisyyttä, turvallisuuttaa ja viihtyisyyttä entisestään.

Talkoomiehenä hän on vuosittain ollut mukana muun muassa eri rakennustehtävissä, laituriprojektissa ja rosvopaistin valmistelutöissä. Viimeisein suuritöinen teko on ollut kylän kosken alapuolella sijaitsevan uimarannan saattaminen nykyaikaa vastaavalle tasolle ja varsinkin sinne rakennetun kodan ja siihen liittyvän puuliiterin rakentajana yhteistyössä Mustijoki eläväksi -yhdistyksen kanssa.

Ehdottajien omin sanoin: ”Nummisten kylätoimikunta esittää Mattilassa asuvaa Sakari Tähkäpäätä palkittavaksi Nummisten kylän puolesta tehdyistä teoista itseään säästämättä.”

 

Kilpailu oli kaikille avoin ja vuoden kyläteon voittajaehdokasta sai ehdottaa kuka tahansa yksityinen henkilö tai yhdistys. Valinnalla nostamme esille kylien monipuolista toimintaa, lisäämme kylätoiminnan tunnettavuutta ja jaamme muille hyviä esimerkkejä siitä, miten kylissä voi itse kehittää ja tehdä asioita.

Kilpailun järjestäjä on Kehittämisyhdistys SILMU ry:n kyläjaos. Tuomaristoon kuuluvat kyläneuvoja ja jaoksen jäsenet.

Lisätietoja: kyläneuvoja Li-Marie Santala 0401588038 tai li-marie.santala@silmu.info