Ehdota vuoden kylätekoa 1.5. mennessä

SILMU-kylät haluaa tänä vuonna palkita alueeltaan henkilöä, yhdistystä tai ryhmää joka on tehnyt jonkin merkittävän asian kylätoiminnan ja yhteisöllisyyden eteen viime aikoina. Etsimme todellista ”taistelijaa” joka on jaksanut kannustaa ja tukea muita tai jopa keksinyt kylään aivan uutta toimintaa. Palkittava teko voi olla pieni tai suuri, kunhan se on ollut paikallista kehittämistä kaikkien asukkaiden hyväksi.

Kerro meille vapaamuotoisesti merkittävästä kyläteosta, sen tekijästä tai tekijöistä ja millä tavoin se on edistänyt esimerkiksi yhteisöllisyyttä tai kehittänyt naapuriapua. Kilpailu on kaikille avoin ja vuoden kyläteon voittajaehdokasta voi ehdottaa kuka tahansa yksityinen henkilö tai yhdistys.

Valinnalla nostamme esille kylien monipuolista toimintaa, lisäämme kylätoiminnan tunnettavuutta ja jaamme muille hyviä esimerkkejä siitä, miten kylissä voi itse kehittää ja tehdä asioita. Julkistamme ja palkitsemme voittajan Kehittämisyhdistys SILMU ry:n 15-vuotisjuhlan yhteydessä kesäkuussa.

Kilpailun järjestäjä on Kehittämisyhdistys SILMU ry:n kyläjaos. Tuomaristoon kuuluvat kyläneuvoja ja jaoksen jäsenet. Voit osallistua lähettämällä vapaamuotoisen sähköpostin SILMU-kylät toimistolle li-marie.santala@silmu.info viimeistään 1.5.

Lisätietoja: kyläneuvoja Li-Marie Santala 040 158 8038 tai li-marie.santala@silmu.info

Markkinoi kylätaloa ja muita tiloja maksutta

Kylatilat.fi on SILMU-kylien ja Leader SILMUn ylläpitämä markkinointisivusto, joka toteutetaan Yhdessä osaamme -hankkeessa. Sivustolla esitellään Uudenmaan alueen kylien vuokrattavissa olevia juhla- ja kokouspaikkoja.

Liittyminen mukaan on helppoa ja maksutonta kaikille yhdistyksille, joilla on jokin tila jota halutaan vuokrata eteenpäin juhlia tai kokouksia varten. Mukana voi olla usealla kylätilalla, esim. sekä kylätalolla että kodalla. Sivusto tarjoaa maksuttoman markkinapaikan vuokraustoiminnan tueksi ja kannattaa olla mukana, vaikka kylällä tai yhdistyksellä olisi omatkin nettisivut.

Sivustoa markkinoidaan laajasti tapahtumajärjestäjille, kunnille, yhdistyksille, yksittäisille henkilöille ja organisaatioille.

Lisätietoja www.kylatilat.fi, Li-Marie Santala, 040 158 8038, li-marie.santala@silmu.info

Miten voimme yhdessä parantaa turvallisuuden tunnetta kylässä?

112-päivä on valtakunnallinen tempaus, jonka tavoitteena on kiinnittää suomalaisten huomio arjen turvallisuuteen ja sen parantamiseen. Tänä vuonna kampanjaa vietetään teemalla ’Turvallisuuden tunne tehdään yhdessä’ mikä sopii valtavan hyvin juuri kylätoimintaan.

Keinot

Kylän tai korttelin turvallisuuskävely on oivallinen keino saada asukkaat yhdessä miettimään omaa paikallista turvallisuutta. Sen tekevät asukkaat, viranomaiset, yhdistykset, yritykset ja kiinteistönomistajat yhdessä. Kävelyn aikana tutustutaan mahdollisesti turvattomiin tai vaarallisiin paikkoihin ja mietitään yhdessä, miten niistä voitaisiin tehdä turvallisempia ja viihtyisämpiä. Huomiota pitää myös kiinnittää viihtyisiin paikkoihin ja pohtia, mikä tekee niistä sellaisia ja millä tavalla niitä voisi säilyttää.

Turvallisuuskävelyopas

Jos kylä on laaja eikä tee mieli lähteä kävelemään pitkiä matkoja, niin turvallisuuskysely on toinen tapa saada asukkaiden ääni kuuluviin. Aloite kyselyyn voi yhtä hyvin tulla kyläläisiltä, kyläyhdistykseltä tai viranomaisilta.

 

 

Miten koet kyläsi turvallisuuden tällä hetkellä?

Onko kylässäsi epäkohtia?

Keksitkö miten niitä voisi korjata?

Mikä teillä on hyvin? Mitä pitää säilyttää?

Sinulle tuli varmasti mieleen, että olisi hyvä kysyä muiltakin kyläläisiltä samoja asioita. 

 

 

 

Kävelyn tai kyselyn materiaalia voi, ja pitää, käyttää kylän hyödyksi. Kolmas asia mitä siis voi toteuttaa on kylän oma turvallisuus- tai hyvinvointisuunnitelma. Suunnitelma antaa työkalut tilanteista selviämiseen, nostaa kyläimagoa ja parantaa turvallisuuden tunnetta. Se voi sisältää esimerkiksi asumis-, liikenne- ja sosiaaliseen turvallisuuteen liittyviä tavoitteitta ja on aktiivisessa käytössä kylän toiminnassa.

Kyläturvallisuussuunnitelman laatiminen ja Kylän turvallisuussuunnittelun ABC -opas

 

Kylän omaan turvallisuussuunnitelmaan voi myös sisällyttää asukkaiden osaamisen lisääminen. Erityisen tärkeää on ensiapu- ja alkusammutustaidot ihan jokaisella kyläläisellä.

Hätäkeskuslaitoksen johtaja Taito Vainio kirjoittaa blogissaan: ” Pelkästään viranomaisten toiminta ei riitä turvallisen yhteiskunnan rakentamiseksi. Viranomaiset tekevät myös paljon työtä ennaltaehkäisyn hyväksi eli pyritään siihen, että ihmiset osaavat toimia siten, että viranomaisen apua tarvittaisiin nykyistä vähemmän tai että vahinkoja kyettäisiin rajoittamaan mahdollisimman paljon jo ennen viranomaisen saapumista. Järjestäytyneen viranomaisavun lisäksi tarvitaan siis jokaisen ihmisen omaa toimintaa, jotta vahingot voidaan minimoida.”

Hätäkeskuslaitoksen johtajan Taito Vainion blogi

 

Yhteisöllisyys luo turvallisuutta

Innostava kylä- tai muu yhdistystoiminta luo asukkaille yleistä hyvinvointia ja yhteishenkeä. Viihtyminen lisääntyy yhdessä tekemällä ja turvallisessa kylässä asuu hyvinvoivia asukkaita. Turvallisuuden tunne tehdään yhdessä.

 

Porvoossa 11.2.2022

Li-Marie Santala, kyläneuvoja

 

SILMU-kylät 112-viikon kyläturvallisuusvinkit

112-päivänä tapahtuu – Hätäkeskuslaitos