SILMU-kylät tiedottaa

Koronaviruksen leviämisen hillitsemiseksi teemme Kehittämisyhdistys SILMU ry:ssä etätöitä, vähennämme fyysisiä tapaamisia ja annamme toistaiseksi neuvontaa vain puhelimitse, videopalavereissa tai sähköpostitse. Kyläneuvojan kanssa voi sopia myös etänä tapahtuvista ilta- ja viikonloppukoulutuksista.

Seuraamme Valtioneuvoston suositusta, jonka mukaan yleisötilaisuudet tulee peruuttaa toukokuun loppuun asti, eli Järjestöjen tulevaisuus –työpajan uusi päivämäärä on 3.9.

Olemme luottavaisin mielin ja jatkamme Avoimet kylät –päivän (13.6.) valmisteluita sekä otamme vastaan kylien ilmoittautumisia. Myös Den finlandssvenska landsbygdsriksdagen (10.-11.9.) valmistelut jatkuvat.

Li-Marie Santala, kyläneuvoja, SILMU-kylät

Suomen Kylät ry tiedottaa

”Suomen Kylät ry seuraa aktiivisesti koronavirustilanteen kehittymistä ja vastaa omalta osaltaan viruksen leviämisen ehkäisemiseen Suomessa. Noudatamme Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ohjeita. Isot tilaisuudet perutaan toukokuun loppuun asti valtioneuvoston suosituksen mukaisesti. Suosittelemme paikalliskehittäjille ja Leader-ryhmille, että myös pienemmät tapahtumat ja koulutukset joko siirretään ja perutaan tai järjestetään mahdollisuuksien mukaan etäyhteyksiä hyödyntäen. THL suosittaa välttämään tarpeettomia sosiaalisia kontakteja ja esimerkiksi matkustusta myös kotimaassa. Ajantasaiset tiedot tapahtumien tilanteesta saa paikallisyhdistyksistä.”

”Moni yhdistys pohtii parhaillaan mitä tehdään sääntömääräisten vuosikokousten kanssa. Yleinen ohje yhdistyksille on, että niiden tulee noudattaa yhdistyslakia ja yhdistyksen sääntöjä. Pandemian hillitsemiseen kohdistuvat viranomaistoimet menevät monen muun asian edelle. Yhdistyksissä voidaan melko turvallisesti lähteä siitä, että yhdistyslaki ja yhdistysten omat säännöt ovat toissijaisia joukkokokoontumisten kieltoihin ja suosituksiin nähden. Suurimmalla osalla yhdistyksistä ei ole säännöissä mainintaa etävuosikokouksen mahdollisuudesta. Suomen Kylien lakimies Tommi Siro kertoo, että vuosikokous kannattaa aluksi siirtää myöhemmäksi sääntöjen sallimissa rajoissa. — Mikäli koronaviruksen aiheuttama tilanne jatkuu ja vuosikokouksen pitäminen ei yksinkertaisesti ole mahdollista, sitä lykätään ja pidetään heti kun se on mahdollista järjestää, kuvailee Siro.”

Lue Suomen Kylät ry:n tiedote kokonaisuudessaan tästä>>>

 

Ilmoita kyläsi mukaan Avoimet kylät -päivään

Valtakunnallinen tapahtumapäivä Avoimet kylät -päivä järjestetään 13.6. ja sadat kylät ympäri Suomen kutsuvat tutustumaan toimintaansa ja järjestävät erilaisia tapahtumia. Päivässä on vuosittain mukana yli 500 kylää ja niissä vierailee noin 100 000 kävijää. Päivän ohjelmassa voi olla mitä vain, koska idea on, että kylät järjestävät omannäköistä toimintaa.

Ilmoita kyläsi mukaan täyttämällä lomake ja/tai ottamalla yhteyttä SILMU-kylät kyläneuvojaan 040 158 8038 tai li-marie.santala@silmu.info 30.4. mennessä. Saatte käyttöönne markkinointimateriaalia ja tapahtumanne markkinoidaan sekä alueellisesti että valtakunnallisesti.

Alustava ilmoittautuminen riittää ja tapahtuman tiedot voi täydentää kun ohjelma tarkentuu.

SILMU-kylät koordinoi päivää itäisellä Uudellamaalla ja Suomen kylät ry valtakunnallisesti.

Ilmoittautumislomake>>>

Tervetuloa mukaan!