Avoimet Kylät -päivä on Suomen suurin kylätapahtuma – ja haluamme sinun kyläsi mukaan!

Kutsumme teidät osallistumaan valtakunnalliseen juhlaan, joka järjestetään kymmenennen kerran 8.6. Erilaiset tapahtumat houkuttelevat maaseudulle noin 150 000 kävijää, mikä tekee siitä Suomen suurimman kylätapahtuman. Avoimet Kylät on unohtumaton päivä täynnä paikallista kulttuuria, yhteisöllisyyttä ja elämyksiä.

Tapahtumajärjestäjäksi rekisteröityminen on kyläyhdistyksille ja vastaaville maaseudun toimijoille helppoa ja maksutonta. Ilmoittautumislomake löytyy osoitteessa www.avoimetkylat.fi

Olet lämpimästi tervetullut osallistumaan valtakunnalliseen kyläjuhlaan järjestäjänä tai vierailijana!

Yhteystiedot Ilmoittautuminen – Suomen Kylät (suomenkylat.fi)

Nähdään kunnissa kevään aikana

Viime vuoden SILMU on the Road- kiertue sai positiivisen vastaanoton ja Kehittämisyhdistys SILMU ry toteuttaa sen myös tänä vuonna. Kunta- ja kyläkierroksen tarkoitus on kertoa Leader rahoituksesta, kyläpalveluista ja uusista kehittämishankkeista toiminta-alueemme asukkaille. Hanke- sekä kyläneuvoja ovat mukana esimerkiksi kuntien järjestämissä kyläilloissa ja muissa tapahtumissa pitkin vuotta. Halukkaat voivat myös olla yhteydessä ja pyytää kiertuetta pysähtymään omaan kylään.

Uusi rahoituskausi on pyörähtänyt vilkkaasti käyntiin Leader-toiminnassa ja hakemuksia on tullut jo viitisenkymmentä. Jos kehittämisidea kuumottelee mielessäsi, tule paikan päälle kuulemaan rahoitusvaihtoehdoistamme. Kerromme mielellämme uusista tukimuodoista. Porvoonjoen Mitalla -hanke aloitti toimintansa alkuvuodesta ja hankkeen avulla saamme Porvoonjoen alueelle kehittämissuunnitelman. Hanke on valittu rahoitettavaksi Uudenmaan ELY-keskuksesta. Alueen kartanoita kehittävä kansainvälinen ”Kartanokulttuuria Kreivin aikaan” -hanke aloittaa toimintansa kevään aikana ja siitä kerromme myöhemmin lisää.

SILMU-kylät palvelee kylätoimijoita monella eri tavalla ja erityisesti tänä vuonna kannustamme kyliä osallistumaan Avoimet Kylät -tapahtuman koska menossa on 10-vuotis juhlavuosi. Kerromme myös uudesta Mestarikylät -hankkeesta, jota aloitetaan kevään aikana.

5.3. Askolan järjestöilta Kohtaamossa. Askolantie 33, klo 17.30–19.00

12.3. Loviisan kyläillat, Hommansby. Klo 18.00–20.00

2.4. Pukkilan yhdistysilta Hyvinvointikeskus Onnin aulakahviossa. Onnintie 3, alkaen klo 18.00

16.5. Loviisan kyläillat, Koskenkylä. Klo 18.00–20.00

Lisätietoja tapahtumista kuntien verkkosivuilta.

 

Lisätietoja Silmun toiminnasta:

Heli Tommiska, hankeneuvoja, 040 569 0068, heli.tommiska@silmu.info, https://www.silmu.info/

Li-Marie Santala, kyläneuvoja, 040 158 8038, li-marie.santala@silmu.info,  https://www.itukylat.fi/

 

 

 

 

Tässä ovat ehdokkaat Uudenmaan vuoden kyläksi 2024

Itäiseltä Uudeltamaalta on mukana kolme ehdokasta, Arola-Jokelanseutu, Korttia ja Emäsalo.

Vuoden kylä -titteli on viime vuosina ollut kylien mielestä tavoittelemisen arvoinen, ja myös tänä vuonna saimme aivan loistavia ehdokkaita ympäri Uuttamaata. Ehdolla olevat kylät, kyläkokonaisuudet ja saari ovat maaseutumme parhaimmistoa jokainen omalla tavallaan.

Pienimmät kisaan osallistuvat kylät ovat noin sadan kyläläisen aktiivisia oman alueen toimijoita, ja isommilla kylillä on yli tuhat asukasta. Emme pisteytä määrää vaan laatua, ja kaikki kylät ovat juuri tätä: laadukasta toimintaa maaseudun ja yhteisöllisyyden puolesta maakunnassamme. Niinpä valinnasta tulee myös tänä vuonna vaikea. Haluaisimme antaa jokaiselle kylälle palkinnon.

 

Ehdokkaat

Arola-Jokelanseutu, Mäntsälä

Emäsalo, Porvoo

Kaukas – Uusikylä – Myllykylä, Hyvinkää

Korttia, Askola

Luoma, Kirkkonummi

Pohjan kirkonkylä, Raasepori

Pusulan Kärkölä, Lohja

Rusutjärvi, Tuusula

Sammatti, Lohja

 

Arola-Jokelanseutu, Mäntsälä

Arola-Jokelanseutu on kylä Mäntsälässä, ja arviolta siellä asuu noin 800 asukasta.

Kylässä toimii kyläyhdistys, maaseutu- sekä urheiluseura, jotka tekevät tiivistä yhteistyötä keskenään.

Paikallinen päiväkotitoiminta lisää perheiden välistä yhteisöllisyyttä samaan tapaan kuin koulu aikaisemmin, ja Kirsin keittiö toimii eri ikäisten yhteisenä kohtaamispaikkana niin arjessa kuin järjestetyissä tapahtumissakin. Kyläläisten henkisestä ja fyysisestä hyvinvoinnista huolehditaan tuottamalla itse kylän kulttuuri- ja liikuntapalveluita talkoovoimin.

Esimerkkeinä vuosittain toistuvista tapahtumista ovat Halloween-tapahtuma, kesäteatteri, lasten taide- ja kulttuurileiri (Jokelanseudun Kulttuuriviikko) sekä Elämysten ilta & Yöjalkailtamat.

Kyläyhdistys on myös tehnyt kannanottoja kylää koskeviin hankkeisiin ja linjauksiin sekä järjestänyt kyläläisille kuulemis- ja keskustelutilaisuuksia näistä aiheista. Kylän ja palveluiden kehittämistä on tehty yhteistyössä, suunnitelmallisesti ja ennakoivasti alueen kunnanvaltuutettujen kanssa.

Tutustu seutuun https://www.arola-jokelanseutu.fi/

 

Emäsalo, Porvoo

Emäsalo sijaitsee Porvoon saaristossa, ja saarella on noin 400 asukasta.

Saarella on rikas yhdistystoiminta, ja siellä toimii kyläyhdistys ja talonpoikaisyhdistys. Lisäksi saarella on Marttoja ja saaristokappeli.

Asukkaiden välinen yhteistyö toimii erittäin hyvin. Byaboden, saaren ainoa kauppa, on monelle saarelaiselle eräänlainen olohuone, jossa he tapaavat ja juttelevat saaren tapahtumista. Saarelaiset ovat panostaneet kuluneen vuoden aikana paljon lapsiin ja nuoriin järjestämällä erilaisia tapahtumia ja aktiviteetteja.

Saarella järjestetään perinteisiä juhlia, kuten juhannus- ja puurojuhlia. Pääsiäismunien metsästys järjestetään pääsiäisen aikaan ja muutaman vuoden tauon jälkeen Emäsalo -kierros toteutettiin uudelleen.

Asukkaat tekevät työtä saaren hyvinvoinnin lisäämiseksi ja hyvän palvelutason eteen sekä ylläpitävät hyviä yhteyksiä kuntaan ja viranomaisiin.

Tutustu saareen https://www.emsalo.fi/fi/

 

Kaukas – Uusikylä – Myllykylä, Hyvinkää

Hyvinkään Kaukasten kyläkokonaisuus muodostuu kolmesta kylästä: Kaukas, Uusikylä ja Myllykylä. Asukkaita on reilu 600.

Kylissä toimivat yksi asukas-, yksi kulttuuri- ja yksi retkeilijäyhdistys.

Kaukas Elofolk -konsertit tuovat kotimaisia ja kansainvälisiä huippumuusikkoja kylään. Konserttien lisäksi järjestetään iltamat, teatteria, lasten ja nuorten teatteria, lasten kuvataidekerhoa ja myyjäisiä. 1,6 km pituinen luontopolku Keravan joen kanjonissa kulkee osittain pitkospuilla ja on kyläläisten talkootyönä rakennettu. Alueella on myös Maisematarinat polkupyöräreitti (#mobiilistimaisemaan).

Kylille tärkeä kumppani on Hyvinkään kaupunki, koska kaupunki omistaa tärkeimmän kokoontumistilan, Juhlatalon. Juhlataloa pidetään myös kylän palvelukeskuksena ja siellä voi kokoontua oman halun mukaan.

Iso ponnistus oli louhoshankkeen torjuminen, ja kyläläiset taistelivat menestyksellisesti 17 vuotta sitä vastaan.

Tutustu kyliin https://kaukas.org/

 

Korttia, Askola                          

Korttia on noin 100 asukkaan kylä Askolassa.

Kylässä on kyläyhdistys, ja alueella toimii myös maa- ja kotitalousnaiset.

Merkittävin tapahtuma on Korttian kesätapahtuma, joka on järjestetty jo yli kymmenenä vuonna. Kävijöitä on noin tuhat. Viime vuosina on otettu erityisesti lapset huomioon järjestämällä heille konsertti. Toinen merkittävä tapahtuma on ruohonleikkureiden LeMans-kestävyysajo, jossa kylätalon ympäristö toimii kilpailualueena. Kunta järjestää kyläläisille jumpan, ja seurakunta järjestää kyläkirkon ja kauneimmat joululaulut kylätalolla. Kylätalolla järjestetään myös useita partioleirejä vuoden aikana.

Kyläyhdistys vaikutti kokonaisvaltaisesti siihen, että kylälle saatiin vuosi sitten oma 5G tukimaston kylätalon tontille.

Tutustu Korttiaan https://www.korttia.fi/

 

Luoma, Kirkkonummi

Luoman kylä sijaitsee Kirkkonummella, ja kylän asukasluku on noin 1000.

Kylässä on kyläyhdistys, Marttoja, osakaskunta ja VPK.

Kyläläisten talkoovoimin on kunnostettu Luomanpuroa, jotta lohikalan poikaset pääsevät nousemaan Espoonlahdesta ylös Vitträsk-järveen. Yhdessä on myös kunnostettu luomalaisten asukkaiden yhteisomisteista merenrantapaikkaa Luomanlahdella.

Kyläyhdistys toimii aktiivisesti Kirkkonummen kunnan sekä kylässä sijaitsevan Hvitträsk-museon kanssa, ja Eliel Saarisen 150-vuotissyntymäpäivän kunniaksi järjestettiin useita tapahtumia. Jokavuotiset kylän tapahtumat ovat Riihijuhlat ja Laskiaistapahtuma. Näitten lisäksi on kesäkahvila, joulubasaari ja lasten kalastustapahtuma.

Kyläyhdistyksen edunvalvonta auttaa kyläläisiä mm. palveluiden säilyttämiseksi ja asumista mahdollisesti haittaavien rakennushankkeiden torjumisessa.

Tutustu kylään https://www.luoma-boback.fi/

 

Pohjan kirkonkylä, Raasepori                          

Pohjan kirkonkylässä asuu noin 1700 asukasta, ja kylä sijaitsee Raaseporissa.

Kylässä toimii suuri määrä erilaisia yhdistyksiä. Muun muassa kyläyhdistys, kotiseutuyhdistys, nuorisoseura, Marttoja, 4H-kerho, valokuva- ja elokuvakerho, puhallinorkesteri, venekerho ja VPK. Kylän lukuisat yhdistykset järjestävät erilaisia kerhoja eri ikäisille. Esimerkkisi VPK:lla on aktiivinen nuorisotoiminta, Pohjan puhallinorkesteri kokoaa musisoijat yhteen.

Gumnäsin niemi on suosittu ulkoilualue, ja siellä on myös talkoilla rakennettu frisbeegolfrata sekä kylän juhlapaikka. Yksi pisimmistä ja suurimmista ponnisteluista oli skeittipuiston saaminen kylälle. Kylän nuoret olivat puistoa toivoneet jo kauan, ja virallisia avajaisia vietettiin viime vuonna.

Kylä on ottanut isoa roolia nuorisotyössä, ja kyläyhdistys kehittää toimintaa yhteistyössä kaupungin kanssa. Raaseporin kyläfoorumin myötä yhteistyö kylien kesken on tiivistynyt, ja kylät vaihtavat ideoita ja kokemuksia. Kylällä vallitsee myös positiivisen kaksikielisyyden ilmapiiri.

Tutustu Pohjan kirkonkylään https://www.pohjapojo.fi/

 

Pusulan Kärkölä, Lohja

Kärkölän kylässä Lohjan Pusulassa on noin 100 asukasta.

Kylässä toimii kylä-, metsästys- ja vesienhoitoyhdistys.

Kylätalossa on aina kahvitus kyläkirkkotilaisuuksien jälkeen, koska yhteinen kokoontumien on asukkaille tärkeää. Kylän muita tapahtumia ovat elotori, kesätapahtuma sekä pääsiäis- ja joulumyyjäiset. Satavuotiasta kylätaloa on hiljattain remontoitu talkoovoimin ja siellä järjestetään myös konsertteja.

Kyläyhdistys julkaisee kylälehti Kärkölän Kääröä kerran vuodessa.

Tutustu Pusulan Kärkölään https://www.pusulankarkola.net/

 

Rusutjärvi, Tuusula

Rusutjärvi on kylä Tuusulassa, ja asukkaita on noin 800.

Kylässä toimii kyläyhdistys, koulun vanhempainkerho ja kaksi metsästysseuraa.

Rusutjärven uimarannan toiminta on elävöitetty kioskitoiminnalla, ja kesäkioskin ansiosta on kesän ajaksi työllistetty paikallisia nuoria. Muutama vuosi sitten kyläyhdistys aloitti palkitun talviuintipaikan ylläpidon yhteistyössä kunnan kanssa. Osallistuvan budjetoinnin kautta kylälle on saatu liukumäki ja grillikatos, jotka on kasattu talkoovoimin.

Kylässä järjestetään myös erilaisia tapahtumia ja tekemistä kuten Avoimet Kylät -päivä, joulumyyjäiset, Keväthulina Rusutjärven uimarannalla, Kuutamotanssit, teatterimatka, siivoustalkoita ja Rakastu talviuintiin -tapahtuma.

Kyläyhdistyksen järjestämään Kahvitteluun osallistui alueen yhdistyksiä verkostoitumaan ja tutustumaan toisiinsa. Yhdistys on myös vahvassa yhteistyössä koulun vanhempainkerhon sekä Tuusulan kunnan kanssa.

Tutustu kylään https://www.rusutjarviseura.fi/

 

Sammatti, Lohja

Sammatti sijaitsee Lohjalla, ja asukkaita on noin 1650.

Kylässä toimii aluetoimikunta, kotiseutuyhdistys, nuoriso-, maa- ja kotitalous-, metsästys-, ja urheiluseura sekä Marttoja.

Laaja kulttuuri- ja tapahtumatarjonta on pidetty elinvoimaisena vuosikymmenten ajan, ja yhdistykset ja toimijat ovat tiiviissä yhteydessä keskenään tapahtumien koordinoimiseksi. Kylässä järjestetään yhteistyössä mm. Sampojuhla, Elijazz, Kotokontupäivä, Vaahterateatteri ja Sammatti-viikko.

Sammattiin rakennettiin urheiluseuran johdolla ja talkootyöllä täysimittainen, 18 reiän frisbeegolf-rata Kukkusnummelle, runsaan kilometrin päähän keskustasta.  Paikallisia perinteitä kunnioittaen väylillä on kalevalaiset nimet kuten Pohjolan hovi ja Manalan ahde.

Sammatin aluetoimikunta on aktiivisessa yhteydessä Lohjan kaupunkiin viestittäen sammattilaisten tarpeista, toiveista ja näkökannoista.

Tutustu Sammattiin https://sammattiseura.wordpress.com/

 

 

Valintaraati, johon kuuluu edustajia Uudenmaan liitosta, Uudenmaan Kylät ry:stä ja SILMU-kylistä kokoontuu maaliskuun puolella ja vuoden kylä julkistetaan sen jälkeen. Itse palkitsemistilaisuudesta sovitaan yhdessä kylän kanssa. Lisätietoja ehdokaskylistä verkkosivuillamme https://www.uudenmaankylat.fi/ ja https://www.itukylat.fi/

Uudenmaan Vuoden Kylä -valinnalla halutaan nostaa esille kylien monipuolista toimintaa, lisätä kylätoiminnan tunnettavuutta ja jakaa muille hyviä esimerkkejä siitä, miten kylissä voi itse kehittää ja tehdä asioita.

Lisätietoja:

SILMU-kylät, kyläneuvoja Li-Marie Santala, 040 158 8038, li-marie.santala@silmu.info

Uudenmaan Kylät ry, toiminnanjohtaja Anu Nilsson, 050 524 9189, anu.nilsson@uudenmaankylat.fi