SILMU-kylät on mukana tuomassa osaamista näkyviin

Edit 1.9. Erätauko -dialogi 6.9. on PERUTTU vähäisen osallistujamäärän takia. Ole yhteydessä kyläneuvojaan jos haluat järjestää Erätauko -dialogeja eri aiheista omassa kylässäsi.

SILMU-kylät järjestää Erätauko -dialogin 6.9. SITRAn Osaaminen näkyviin – viikoilla, otsikolla Osaamisen huomaaminen kylätoiminnassa.

Osaamista kertyy jokaiselle monissa ympäristöissä – joskus jopa huomaamatta. Kurssien ja koulutusten lisäksi opimme työelämässä, vapaa-ajan harrastuksissa ja ihmissuhteissa. Kaikki osaaminen on arvokasta! Aina oman osaamisen havaitseminen ei kuitenkaan ole helppoa. Keskustelu muiden kanssa usein auttaa huomaamaan omaa osaamista.

Tule keskustelemaan ja saamaan oivalluksia omista vahvuuksista, taidoista ja kyvyistä yhdessä muiden kanssa – siitä missä sinä olet hyvä. Sinulla ei tarvitse olla aiempaa kokemusta oman osaamisesi pohdinnasta. Keskustelun tavoitteena on lisätä ymmärrystä osaamisesta ja sen huomaamisesta, eikä siinä tarvitse päätyä ratkaisuihin tai yksimielisyyteen.

Ryhmässä käytävää keskustelua vetää ohjaaja, ja se perustuu Erätauko-menetelmään, joka on tasavertainen ja luottamuksellinen tapa keskustella. Voit tutustua lähemmin Erätauko-dialogiin verkko-osoitteessa www.eratauko.fi.

Tervetuloa rohkeasti mukaan keskustelemaan! Keskustelu on tarkoitettu erityisesti kylätoimijoille SILMU-kylät alueella (Askola, Lapinjärvi, Loviisa, Myrskylä, Mäntsälä, Pornainen, Porvoo, Pukkila ja Sipoo), mutta muutkin yhdistystoimijat ovat tervetulleita mukaan.

PERUTTU Aika: ma 6.9.2021 klo 16.45–18.30
Paikka: Teams-kokous (ilmoittautuneille toimitetaan viimeistään 6.9. sähköpostitse linkki keskusteluun)

Ilmoittaudu mukaan viimeistään 30.8. sähköpostitse li-marie.santala@silmu.info

Lisätietoja antaa kyläneuvoja Li-Marie Santala, 040 158 8038, li-marie.santala@silmu.info

Järjestäjä: SILMU-kylät SILMU-kylät | SILMU-byar | SILMU-kylät kyläsivusto (itukylat.fi)

Lisätietoja Osaaminen näkyviin -viikoista SITRAn sivuilla Osaaminen näkyviin – Sitra

SILMU-kylät Erätauko -dialogi FB-tapahtuma

#OsaaminenNäkyviin

HUOM! Toimistomme on suljettu ajalla 19.7.-6.8.

P.S. Vi arrangerar diskussionen även på svenska om det finns ett behov! Kontakta oss! #UpptäckDittKunnande

Järjestä ohjelmaa monipaikkaiseen Maaseutuparlamenttiin omalla paikkakunnallasi syyskuussa

Tule mukaan kumppaniksi ja suunnittele oma paikallinen tilaisuus Maaseutuparlamentin monipaikkaiseen ohjelmaan. Kutsu kylään kunnanjohtaja, uusia valtuutettuja, kyläasiamies ja kuntalaiset ja esitä oma maaseudun kehittämisen helmesi. Se voi olla yhteisöllinen tila, yhdessä kunnostettu matkailukohde, yhteiskunnallinen yritys tai vaikka kylän monipalvelupiste tai kyläkauppa.

Eri paikkakunnilla ympäri Suomea järjestetyt ohjelmaosuudet muodostavat yhdessä Maaseutuparlamentin monipaikkaisen ohjelman. Kaikki monipaikkaiseen ohjelmaan osallistuvat tapahtumat julkaistaan tapahtumakartalla.

Miksi mukaan?

  • Voit jakaa tietoa esimerkiksi mielenkiintoisista hankkeista ja hyvistä käytännöistä.
  • Saatte mahdollisuuden verkostoitua ja lisätä yhteistyötä alueellanne ja kylien välillä.
  • Saatte esille paikkakuntanne hyvät oivallukset ja näette myös mitä muualla on ideoitu
  • Saatte valtakunnallista näkyvyyttä Maaseutuparlamentti.fi-sivuillamme, virtuaalisella alustallamme ja some-kanavillamme – tieto leviää tavanomaista verkostoanne laajemmalle.
  • Voitte antaa yhdessä kommenttejanne maaseutupoliittiseen julkilausumaan – tämä on tärkeää, sillä paikallinen näkökulma on kansallisessa maaseutupolitiikassa A ja O. Julkilausuma julkaistaan torstaina 30.9. ja siitä keskustellaan puolueiden ja nuorten välisessä dialogissa. Tapahtuman jälkeen se toimitetaan kaikille valtakunnan päättäjille.
  • Olette mukana laajassa maaseututoimijoiden verkostossa luomassa uudenlaista tapahtumaa ja osa ensimmäistä kertaa monipaikkaisena järjestettävää Maaseutuparlamenttia
  • Voitte olla yksi niistä tapahtumista, joihin upea juontajaparimme ottaa yhteyttä suorassa päälähetyksessä tiistaina ja keskiviikkona klo 16 alkaen. Tämä tarvitsee suoran lähetyksen vaatimia yhteyksiä. Tapahtumat, joihin yhteys otetaan, valitaan syyskuun alussa. Muistathan siis kertoa osallistumistoiveestanne ilmoittaessasi tapahtumasi. Huom! juontajaparimme julkaistaan kesäkuussa, seuraathan Maaseutuparlamentin somekanavia!

Yhdessä muodostamme vaikuttavan maaseututoimijoiden verkoston ja saamme näkyväksi Suomen monimuotoisen maaseudun!

 

Milloin ohjelmaa voi järjestää?

Maaseutuparlamenttiin liittyvää paikallista ohjelmaa toivotaan järjestettävän tiistaina 28.9. klo 9-20 ja keskiviikkona 29.9. klo 9-18 välisenä aikana. (Huom! Keskiviikkona 29.9. klo 18 on luvassa Suomen Kylien upea palkintogaala.)

 

Millaista ohjelmaa voi järjestää?

Ohjelman aiheen tulee olla yhdistettävissä johonkin Maaseutuparlamentti 2021 tapahtuman teemoista (nuoret ja kestävä kehitys) ja sen kolmesta polusta. Tavoitteena on hakea paikallisia näkökulmia ja etsiä ratkaisuja kysymyksiin:

  • Ajassa uudistuva, älykäs maaseutu. Miten maaseudulla uudistutaan ajassa ja luodaan mahdollisuuksia koko Suomelle?
  • Hyvä elämä ja älykäs sopeutuminen. Miten luodaan enemmän hyvinvointia vähemmillä resursseilla?
  • Reilu siirtyminen ja hiiliviisas maaseutu. Miten siirtyminen hiilineutraaliin ja luonnon monimuotoisuutta vaalivaan yhteiskuntaan toteutetaan reilusti?

Paikallisen ohjelman järjestämistapana voi olla esimerkiksi:

  • työpaja
  • retki alueella sijaitsevaan mielenkiintoiseen kohteeseen, maaseudun kehittämisen helmeen
  • keskustelutilaisuus
  • avoimet ovet alueella toimivan yrityksen, yhdistyksen tai muun toimijan tiloissa
  • etäkatsomo, jossa yhdessä seurataan Maaseutuparlamentti -tapahtuman ohjelmaa. Muusta ohjelmasta poiketen etäkatsomot voivat olla käynnissä koko tapahtuman ajan.

 

Esimerkkejä järjestämistavoista polkuihin yhdistettynä:

 

Polku 1: Ajassa uudistuva, älykäs maaseutu. Miten maaseudulla uudistutaan ajassa ja luodaan mahdollisuuksia koko Suomelle?

Tutustuminen esimerkiksi

  • kylän monipalvelukeskukseen, jossa on aktiivisesti kehitetty verkkopohjaista toimintaa ja/tai digitalisaatiota.
  • luontomatkailukohteeseen, jonka kehittämisessä on onnistuneesti pystytty yhdistämään digitalisaatiota
  • yritykseen, jossa uutta teknologiaa on hyödynnetty yrityksen kehittämiseen, lisäarvon tuottamiseen ja työllisyyden lisäämiseksi paikallisesti.
  • yritykseen tai yhdistykseen, joka hyödyntää verkkoratkaisuja kyläpalveluiden lisäämiseksi.
  • yritykseen tai yhdistykseen, joka on rakentanut kyläverkkoa/valokuitua ja lisännyt yhteisöllisiä ratkaisuja esim. etätyöpisteitä

 

Polku 2: Hyvä elämä ja älykäs sopeutuminen. Miten luodaan enemmän hyvinvointia vähemmillä resursseilla?

Tutustuminen esimerkiksi

  • yhteisölliseen yritykseen, jossa panostetaan sekä paikallisen palvelutuotannon turvaamiseen että eri-ikäisten ihmisten hyvinvointiin.
  • kuntaan, jossa suunnitelmallisesti osallistetaan kylien asukkaita ja toimijoita strategian kehittämiseen ja toteuttamiseen.
  • kylää, jossa ollaan konkreettisesti lähdetty kehittämään Älykäs kylä -toimintaa yhteisöllisesti ja uutta teknologiaa hyödyntäen.

 

Polku 3: Reilu siirtyminen ja hiiliviisas maaseutu. Miten siirtyminen hiilineutraaliin ja luonnon monimuotoisuutta vaalivaan yhteiskuntaan toteutetaan reilusti?

Tutustuminen esimerkiksi

  • kylään, jossa on aktiivisesti kehitetty hiiliviisaita toimintamalleja yhdessä
  • yritykseen tai yhdistykseen, jossa aktiivisesti lisätään menetelmiä, joilla edistetään luonnon monimuotoisuutta osana toimintaa.
  • yritykseen tai yhdistykseen, joka edistää ja seuraa aktiivisesti toiminnassaan sitä, miten luonnonvaroja voidaan käyttää kestävästi (esimerkiksi vähentää aktiivisesti toiminnastaan aiheutuvia jätteitä tai päästöjä)
  • kylään, jossa kehitetty yhteisöllisiä toimintoja ja malleja, esim. miten yhdessä voidaan vähentää hiilidioksidipäästöjä ja vähentää fossiilisten polttoaineiden käyttöä

 

Ehdota myös rohkeasti omaa Maaseutuparlamentin polkuihin liittyvää ohjelmaideaasi meille!

Huomioithan, että vastuu paikallisen tapahtuman kaikista toimista (kuluista, vakuutuksista, koronaturvallisuudesta jne.) on tilaisuuden järjestäjällä. Maaseutuparlamentti ei osallistu paikallisen tapahtuman kustantamiseen, eikä ole vastuussa paikallisen tapahtuman järjestelyistä.

Tule mukaan laajaan maaseututoimijoiden verkostoomme luomaan syksyn monipuolisinta maaseututapahtumaa!

Lisää suunnitelmistamme voit lukea sivuiltamme maaseutuparlamentti.fi.

 

Tule mukaan ja ota yhteyttä

Jos haluat olla mukana toteuttamassa valtakunnallista, monipaikkaista Maaseutuparlamenttia ilmoittaudu tämän lomakkeen kautta: https://link.webropolsurveys.com/S/656F4365E42BB6FA

Pyydämme sitovia ilmoittautumisia 20.8. mennessä.

Osallistu monipaikkaista ohjelmaa järjestävien kumppaneiden infotilaisuuteen maanantai 9.8. klo 18-20 ilmoittautumalla 8.8. mennessä osoitteeseen kirsti.vuori@leadersuupohja.fi.

 

Mikä on Maaseutuparlamentti?

Maaseutuparlamentti 2021 -tapahtuma järjestetään virtuaalisesti ja monipaikkaisesti 28.-30.9.2021! Tapahtuman lähetysstudio sijaitsee Kurikan Kampuksella Etelä-Pohjanmaalla, jossa mielenkiintoiset vieraamme keskustelevat tärkeistä maaseudun arkeen, yrittäjyyteen ja ympäristöön liittyvistä kysymyksistä. Tapahtuma järjestetään virtuaalisella alustalla, mikä mahdollistaa osallistumisen koko Suomesta.

Maaseutuparlamentti on tapahtuma, joka tuo esiin Suomen monimuotoisen maaseudun ja sen toimijat. Tapahtumassa keskustellaan tärkeistä maaseutuun liittyvistä aiheista. Maaseutuparlamentissa julkistetaan yhteinen maaseutupoliittinen julkilausuma, jolla vaikutetaan kansalliseen maaseutupolitiikkaan.

 

Maaseutuparlamentti on tarkoitettu kaikille

Maaseutuparlamentti on tarkoitettu kaikille maaseudun asioista ja sen kehittämisestä kiinnostuneille. Tapahtumaan voi vuonna 2021 osallistua verkossa. Ohjelmaa järjestetään yhteistyössä eri tahojen kanssa myös monipaikkaisesti. Päälähetys striimataan suorana Kurikan Kampukselta.

 

Tule mukaan monipuoliseen ja monipaikkaiseen Maaseutuparlamenttiin ilmoittamalla monipaikkaisen ohjelmanne 20. elokuuta mennessä

Ota rohkeasti yhteyttä!

Tapahtumakoordinaattori (monipaikkainen ohjelma) Kirsti Vuori, kirsti.vuori@leadersuupohja.fi puh. 040 861 5175

Tapahtumakoordinaattori Mia Repo, mia.repo@mmm.fi puh. 02951 62201

Koordinaattori Laura Latvakoski, laura.latvakoski@mmm.fi puh. 02951 62054

tai maaseutuparlamentti@mmm.fi

Maaseutuparlamentti 2021 -tapahtuman pääjärjestäjinä toimivat Maaseutupolitiikan neuvosto (MANE)  Maaseutuverkosto/verkostopalvelut, Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto (MTK), Suomen Kylät ry, Leader Suupohja ja Kurikan kaupunki. Rahoittajina toimivat lisäksi Keskitien säätiö ja Etelä-Pohjanmaan liitto.

Ps. Voit seurata somekanaviamme ja osallistua keskusteluun aihetunnuksella #maapuhuu:
@maaparlamentti (Instagram), Maaseutuparlamentti – Landsbygdsparlamentet (Facebook), @maaparlamentti (Twitter), Maaseutuparlamentti (YouTube)

Kulttuuri kylässä tuo kulttuuria itäuusmaalaisiin kyliin

Itäisellä Uudellamaalla on keväällä 2021 käynnistynyt Kulttuuri kylässä -kehittämistehtävä, jonka tavoitteena on löytää uusia tapoja toteuttaa kulttuuritoimintaa itäisellä Uudellamaalla ja erityisesti alueen kylissä ja lähiöissä. Tavoitteena on samalla työllistää alueella asuvia ja toimivia taiteilijoita ja luovan alan ammattilaisia.

– Taiteen ja kulttuurin avulla voidaan lisätä asukkaiden hyvinvointia, kylien elinvoimaa ja yhteisöllisyyttä. Kehittämistehtävän puitteissa selvitetään muun muassa, millaiset mahdollisuudet kylien ja lähiöiden eri-ikäisillä asukkailla on osallistua kulttuuriin ja taiteeseen, ja miten mahdollisuuksia voidaan parantaa. Koronapandemian vaikutus on vielä läsnä, mutta nämä kysymykset tulevat pandemian väistyttyä jälleen ajankohtaisiksi. Toteutamme kesällä ja syksyllä asukkaille suunnattuja kyselyitä, ja tiedotamme niihin osallistumisesta myöhemmin, sanoo koordinaattori Sari Hilska Porvoon kaupungin kulttuuripalveluista.

– Henkilökohtaisesti odotan jo kyselyn tuloksia, sillä niiden kautta saamme ajantasaista tietoa siitä, millaista kulttuuritarjontaa asukkaat kaipaavat, miten nykyisiä palveluita tulisi kehittää ja millä tavalla voimme edistää taiteen ja kulttuurin saavutettavuutta kylissä, toteaa kyläneuvoja Li-Marie Santala SILMU-kylistä. SILMU-kylät on kehittämisyhdistys SILMU ry:n kyläjaos, joka toimii itäisellä Uudellamaalla ja edustaa noin 50 kyläyhdistystä ja muuta toimijaa.

Tiedote 27.4.2021 kokonaisuudessaan>>>

Hankkeen nettisivut>>>